10. syyskuuta 2013

EläinOppi

Yksi kukko
Kaksi kanaa
Taapertaa jo peräkanaa.
Kolme vuohta
Neljä lammasta
Joilta puuttuu viisi hammasta.
Kuusi possua
Seitsemän sikaa
Jotka lätissänsä kärsän likaa.
Kahdeksan heppaa
Yhdeksän varsaa
Jotka salaa puree parsaa.
Kymmenen kun täys on luku
Koossa on silloin maatilan suku.

Aimo Ahavaisen mahti

Vaivaisen venhon viereltä,
Risaisen ruuhen reunamilta,
Kupehilta harmahan haapion

Nousi Aimo Ahavainen
Valtias väkevän vasaman,
Paiskaaja purevan peitsen,
Ukko säilän sattuvaisen

Syksyn äijä äkkipäinen,
Jok´ äänevästi ärähti:
”Väisty saatto siloisen suven,
Taakse käy vähäsisuinen:
Hellitä jo hurman helle!

Nyt vuoro Aimon on isännöidä,
Suitsin syksyä suostutella,
Viiman vaimoja viekoitella.”

Niin riisti suloisen suven,
Liedon hengen hehkuvaisen,
Peri vallan valtikkaisen,
Mahti Aimo Ahavaisen!

RiiuuMies

Polkua soista,
  kävi sitkeä ukko,
päässään ol´ hiukset,
 kuin olkia tukko

Kurassa saappaat,
 tallaten tietä,
päättäen:
”Yksin en eloain enää vietä.”

Tuohesta punoi hän
sormuksen soman,
toivoen löytyvän
morsion oman,
jol´ sydän puhdasta kultaa ois,
ja onnen tähän elohon
tyhjään tois.
Hälle tarjoisin pienen tuvan,
jos sais vain neidolta riiuu luvan.

Pitkän matkan hän taivalta taisi,
toivoi,
et myöntävän vastauksen saisi.
Saapui hän isolle talolle,
mitään ei mahtanut rakkauden palolle,
ovelle siis koputti ja pyysi kättä,
ei voinut tyttö olla hymyilemättä:

”Luuletko, että ma tulisin sulle?
tuohisormustasta vaan tarjoot sä mulle?
rikasta miestä etsiä taidan
susta saisin vain köyhän ja saidan.”

Lähti ukko,
rinnassaan suru.
Ei langennut hälle
onnen muru.